Kirjautuminen

Yksityisyys

Tutkimustietojen käyttö

Tutkimustietoja käyttävät asiakkaamme, joiden tilauksesta tutkimuksia tehdään. Tutkimuksilla kerättyjä tietoja käytetään tyypillisesti tuotekehitystyössä ja apuna markkinoinnin suunnittelussa ja toteutuksessa. Tutkimusten tiedot raportoidaan asiakkaillemme yhteenvetona ja yhteen tutkimukseen osallistuu yleensä satoja vastaajia. Vastauksia ei raportoida yksittäin, eikä yksittäisen vastaajan vastauksia saati muita tietoja raportoida asiakkaillemme. Ainoa poikkeus on ns. avoimet kysymykset, mutta niissäkin tapauksissa raportoimme ainoastaan vastauksen, emme sitä kuka on vastannut (lisätietoa kohdassa avoimet kysymykset). Tutkimuksilla saatuja tietoja ei milloinkaan käytetä suoramarkkinointitarkoituksessa eikä yksittäisen vastaajan tietoja milloinkaan anneta yrityksestä ulospäin.

Tutkimusvastaajien antamia tietoja käytetään ensisijaisesti tutkimustulosten raportointiin ja analysointiin. Tutkimustulokset raportoidaan tutkimuksen tilaajalle sellaisessa muodossa, että yksittäisiä vastaajia ei voida tunnistaa. Tutkimuksen tilaajalla on halutessaan oikeus saada vastausdata esimerkiksi Excel-taulukkona, mutta silloinkaan yksittäisen vastaajan henkilöllisyys ei ole tunnistettavissa. Tutkimusten tilaajat käyttävät tutkimustuloksia oman toimintansa kehittämiseen, mm. asiakaspalvelun kehittämiseen, tuote- ja palvelukehitykseen, markkinapotentiaalin arviointiin sekä viestinnän suunnitteluun. Research Insight Finland on sitoutunut suojaamaan vastaajien anonymiteettiä. Tunnistettavia henkilötietoja, joita ovat nimi, katuosoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa asiakkaille ja yhteistyökumppaneille silloin kun tietojen vastaanottajalla on oikeus käsitellä tietoja ja se on tutkimustulosten hyödyntämisen kannalta välttämätöntä. ESOMARin sääntöjen mukaisesti kysymme tutkimusvastaajilta luvan tunnistettavien henkilötietojen luovutukseen. Tutkimusvastaajan antamia henkilötietoja ei koskaan luovuteta markkinointitarkoituksiin. Tutkimusvastaajien antamista tiedoista voidaan muodostaa uusia johdettuja tietoja, joita voidaan käyttää tutkimustulosten analysoimiseen. Useimmat johdetut tiedot muodostetaan käyttäen tilastollisia monimuuttujamenetelmiä, jotka valitaan aina tapauskohtaisesti. Lisätietoja monimuuttujamenetelmistä löytyy esimerkiksi Wikipedian sivulta Multivariate statistics (englanniksi). Asiakkaista kerättyjä tietoja käytetään asiakkuussuhteiden hoitamiseen ja markkinointiin sekä liiketoiminnan kehittämiseen. 

Paneeliin liittyessäsi annat RIF Oy:lle oikeuden syöttää perustiedot ja vastausten tiedot asiakkailleen nimettöminä tilastollisessa muodossa. Henkilökohtaisia tunnistetietoja, esim. nimi, posti- ja sähköpostiosoitteita, tai muita mahdollisia henkilökohtaisia tunnistetietoja, joista yksittäisen henkilön voisi tunnistaa, ei luovuteta asiakkaillemme tai muille toimeksiantajille ilman kyseiseltä panelistilta etukäteen hankittua kirjallista lupaa tai sähköistä suostumusta. Henkilökohtaiset tietosi on huolellisesti turvattu, joten ulkopuolisten on mahdotonta saada niitä haltuunsa tai väärinkäyttää niitä. RIF Oy noudattaa tietoturvallisuutta koskevia lakeja, sääntöjä ja ohjeita tallettaessaan henkilökohtaisia tietoja. Varastoimme ainoastaan tiedot, joiden tallentamiseen olemme saaneet nimenomaisen luvan, eivätkä mitkään tiedot missään olosuhteissa päädy ulkopuolisten tietoon. Kaikki RIF Oy:n työntekijät ovat sopimuksella sitoutuneet tiukan luottamuksellisiin tietosuojaehtoihin ja vain harvoilla työntekijöillämme on mahdollisuus päästä käsiksi henkilökohtaisiin tietoihin. Tapauksissa, joissa tutkimus toteutetaan yhteistyössä jonkin kolmannen osapuolen kanssa (esimerkiksi toimeksiantajan omalla tiedonkeruujärjestelmällä) sähköpostiosoitteet tai muut henkilökohtaiset tiedot eivät välity eteenpäin – ainoastaan koodattu linkki tutkimuskutsun mukana siirtyy kolmannelle osapuolelle eteenpäin laitettavaksi, jotta tutkimukseen osallistuvia panelisteja voidaan hyvittää henkilökohtaisilla palkkiopisteillä. Noudattamamme ISO 20252 standardi edellyttää yhteistyökumppaneiltamme vastaavaa laatujärjestelmää tai RIF Oy:n tekemää huolellista auditointia yhteistyökumppanin toimintaan liittyen.

Tietojen käsittely

Tutkimuksilla kerätyt tiedot siirretään aina tilastolliseen muotoon ja jokainen paneelin jäsen antaa liittyessään RIF Oy:lle luvan kerätä tiedot tutkimuksesta yhteiseen tietokantaan, myös henkilökohtaiset tiedot. Henkilökohtaisia tietoja käytetään ainoastaan taustamuuttujien määrittämiseen (esim; jotta tuloksia voidaan tarkastella erilaisia taustamuuttujia kuten ikää tai sukupuolta vastaan, käytännössä esimerkiksi miesten ja naisten vastausten eroja voidaan tutkia, mutta yksittäisten henkilöiden vastauksia ei milloinkaan raportoida.) Jokaisella jäsenellä on oikeus saada tietää, mitä tietoja RIF Oy on hänestä rekisteröinyt. Jokaisella jäsenellä on myös oikeus vaatia virheellisiä tietoja oikaistavaksi.

Paneeliin liittyminen

Paneeliin liittyminen onnistuu sivujemme nettipaneeli.fi-kautta. Huomioithan, että mikäli asutte tai oleskelette pitkiä aikoja ulkomailla, emme voi hyödyntää vastauksianne tutkimuksissa, emmekä siksi suosittele ilmoittautumista paneeliin. Kaikki panelistien kyselyt kohdistetaan vastaajille sähköpostitse. Uuden panelistin ensimmäisessä kyselyssä kysytään joitakin taustatietoja vastaajasta, joiden avulla pyritään varmistamaan se, että kyselyt voidaan aina kohdistaa mahdollisimman tarkasti kohderyhmälleen. Tämä puolestaan vähentää turhan sähköpostin määrää. Yksi henkilö voi liittyä paneeliin vain yhdellä sähköpostiosoitteella. Jos havaitsemme saman henkilön perustaneen tahallisesti useampia tilejä, pidätämme oikeuden poistaa tilit ja olla toimittamatta palkintoja.

Jäsenyys

Rekisteröityessäsi paneelimme jäseneksi ilmoittamasi sähköpostiosoite liitetään sähköpostilistallemme. Tätä kautta saat kutsuja markkinatutkimuksiin. Sähköpostiviestin mukana tulee aina lyhyt kuvaus tutkimuksesta, tutkimuksen arvioidusta kestosta sekä vastauspalkkiosta. Lisäksi kutsun mukana tulee linkki, josta pääset vastaamaan tutkimukseen. Jokaiseen sinulle lähetettyyn tutkimuskutsuun vastaamisesta päätät luonnollisesti itse, paneelin jäsenyys ei velvoita sinua vastaamaan. Paneelista voit erota milloin vain lähettämällä meille sähköpostia osoitteeseen nettitutkimus@nettipaneeli.fi. Voit osallistua kaikkiin niihin tutkimuksiin, joihin saat kutsun. Tekemämme tutkimukset vaihtelevat paljon aihealueittain ja osa tutkimuksista koskee ainoastaan panelisteja joilla on esimerkiksi kotieläimiä. Paneeliin liittyessäsi pyydämme sinua täyttämään lomakkeen, jossa kysytään taustatietoja sinusta. Näiden taustatietojen avulla valikoidut sinulle parhaiten sopiviin tutkimuksiin ja näihin tutkimuksiin kutsumme sinut sähköpostiviestillä.

Paneelista eroaminen

Lähetä sähköpostilla eropyyntö osoitteeseen nettitutkimus@nettipaneeli.fi. Eronneen panelistin pistetili nollataan.

Profiilitiedot panelisteista säilytämme, kunnes vastaaja haluaa erota paneelista. Siihen saakka panelistilla on mahdollisuus lukea ja muokata omia tietojaan, eli ne ovat päivitettävissä. Vastauksia tutkimusten eri kysymyksiin ei tallenneta henkilökohtaisten tietojen yhteyteen, eikä niitä ole mahdollista yhdistää vastaajaan, koska toimitamme tutkimustiedot asiakkaillemme nimettöminä ja tunnistamattomassa tilastollisessa muodossa, jolloin yksittäisen vastaajan vastauksia ei voi erikseen tarkastella.

Rekisteriseloste

Luotettavuus ja läpinäkyvyys ovat hyvän tutkimustavan tärkeimpiä osasia, joita pyrimme noudattamaan kaikessa päivittäisessä tekemisessämme. Tietojen käsittelyssä lisäämme joukkoon myös turvallisuuden: meille on tärkeää, että niin tutkimusvastaajamme, asiakkaamme kuin henkilöstömme tietävät, että kaikkea heidän antamaansa tietoa käsitellään turvallisesti ja luottamuksellisesti.  Toimintatapamme nojaavat EU:n ja Suomen lainsäädäntöön ja lisäksi noudatamme kansainvälisen markkinatutkimustoimistojen liiton (ESOMAR) ja Kansainvälisen Kauppakamarin (ICC) tutkimussääntöjä.   Tässä kerromme, mitä tietoja keräämme, mihin käytämme keräämiämme tietoja ja miten niitä käsitellään. Kerromme myös, mitkä ovat sinun oikeutesi tutkimusvastaajana. Merkittävistä muutoksista tiedotamme henkilökohtaisesti heitä, joita muutokset koskevat.

Nettipanelisteille

Research Insight Finland kerää tietoja tutkimusvastaajista: Vastaajien itsensä antamat tiedot, kuten tutkimusvastaukset sekä vastaajan taustatiedot   RESEARCH INSIGHT NETTIPANEELIN TUTKIMUSVASTAAJAT Vastaajien itsensä antamat tiedot, kuten tutkimusvastaukset sekä vastaajan henkilö- ja taustatiedot. Taustatietoja kysytään vaihtelevasti useimmissa tutkimuksissa sekä Research Insight Finlandin Nettipaneeli-paneeliin rekisteröidyttäessä. Rekisteröitymisen yhteydessä tallennetaan seuraavat henkilö- ja taustatiedot: Etunimi Sukunimi Sähköposti* Käyttäjätunnus* Salasana* Postinumero* Postitoimipaikka Sukupuoli* Syntymävuosi Koulutukseen liittyviä tietoja Elinvaiheeseen ja talouteen liittyviä tietoja Työssäkäyntiin liittyviä tietoja *pakollinen tieto Tulokset raportoidaan sellaisessa muodossa, ettei yksittäistä tutkimusvastaajaa voida tunnistaa. Tutkimukseen vastanneiden henkilöiden kesken saatetaan arpoa palkintoja ja palkintojen voittajien nimet julkaistaan Research Insight Finlandin Facebook-sivustolla. Tutkimusvastaajilta kysytään heidän halukkuudestaan osallistua arvontaan, mutta voittajan nimen julkaisemista ei voi kieltää.